lauantai 5. heinäkuuta 2008

HONDA CUP 2008 Suomussalmi, Vuokkijärvi

Neljäntenä osakilpailuna oli vuorossa jo perinteeksi muodostunut Vuokin kisa. Perinnettä jatkettiin meidänkin remmissä pitäen perinteinen kemiallisen valmennuksen kurssi kisaan Mökkiniemen mökillä. Pienellä kahden venekunnan poppoolla saunottiin ja paisteltiin makkaraa nuotiolla ja muisteltiin nuoruuden kommelluksia.


Yhdellä porukan jäsenellä tuntui olevan vastoin käymisiä niin että paikkakuntaakin
on joutunut vaihtamaan...;)

Aamulla olikin sitten tosi kyseessä. Yön aikana keli muuttui ja ilma viileni. Pikku pelko persiessö että kuin äijien käy tänään kun treeneissä rykäistiin helposti reilun 50 kilon kassi hauilla. Kuhat kateissa mutta ei pelottanut kun haukea tuli omasta mielestä tosi hyvin. Enemmän pelotti kisa-alueen pieni koko jos vielä tulee paljon veneitä niin kassit pienenee radikaallisesti eli tiedossa olisi ollut tiukka päivä.

Starttiin tuli "vain" 26 venettä ja kaksi venettä meidän pelipaikoille. Toivo korkealla kalaa veneeseen mutta alamittaa pukkasi pääpiirtein kunnes kalan tulo loppui kokonaan. Ajolinjat leveni ja leveni kaloja saamatta. Tuloksena vain viisi mittahaukea puolenpäivän jälkeen. Ei PRKL. Soitto kaimalle...

Miten menee...  Hyvin menee pari kymppiä kasassa... kuhia...? Niitäkin viisi!

Ei PRKL! Poijat on kuhia saaneet... Millä??? Miten??? Heti spekuloitiin.

Yllätäin syvälle mentiin vehkeitä vaihdellen. Mittakalaa saati kalojakaan ei tullut. Pitkillä vetolinjoilla saavuttiin hiljalleen "viimevuotisille" pelipaikoille.  Eikä vieläkään homma luistanut. Sitten Silvan ehdotti että neljän metrin veteen haukia pyytämään. Kyllä sieltä seasta mittoja irtoaa. Näin tehtiin ja heti rysähti varttiin poijille viisi kuhaa haukien lisäksi. 


Riemua riitti harmiksemme vain vartiksi. Paikka vedettiin kolmen veneen lisäksi ja muilla näytti keppi taipuvan silloin tällöin Varsinkin Väisäsen poppoolla. Pari tuntinen ajettiin paikkaa ristiin rastiin mutta ei vaan lähtenyt muuta kuin poijat pois paikalta uusille ajolinjoille sillan korvaan sitä Honda kalaa hakemaan. Aavistus sattui oikeaan mutta ei meidän venekunnalle kontaktia saatu aikaan. 


Perässä tulevalla oli kympin kala kiinni tovin mutta kala vei voiton... Kisan suurin kala meni yllättäin Moilasen Artolle ja se saatiin myös sillan korvasta.

Tälle kaudelle ominainen loppukiri tuotti vielä kolme haukea ja kaksi kuhaa pakkiin. Veneessä laskettiin tulokseksi 36 kiloa. Tavoiteena kisaan oli rikkoa kolmen kympin raja ja olla kolmen joukossa. Rantaan ajaessa tuntui vähän liian hyvältä varsinkin kun puhelin rumba antoi ymmärtää heikompia kasseja. Pari "potenttiaallista" venekuntaa oli täysi mysteeri. Väisäsillä arvelinkin olevan hieman enemmän kuin meillä...

Puntari jonossa tippui kyllä leuka maahan kun näki muiden kassit ja varsinkin kuhakassit. Mitä Helevettiä??? Väisästen 50 kilon ylitys vasta kolmantena...???

  "Ja taas tuo Hätälän auto heilahti kun paikallisten kuhasäkin nakkasivat konttiin"

Kyllä vetouistelu on kivaa kun sitä ei näy osaavan ikinä riittävän hyvin!!! Edelleenkin hämmästynyt...

Sijoitus 7. Tulos 36750gr. Voittotulos: 59130gr. Tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti