maanantai 21. tammikuuta 2008

Uistelukauden "avaus" Kuhmo Ontojoki

Kuhmon kaima Sami Pääkkönen soitteli perjantain tietämillä että miten oisi jos käytäisi uudella Eaglella uistelemassa? Piti ihan kaksi kertaa kysyä että kuulinko oikein? Kyllä kaima tosissaan oli eikä kyllä tarvinnut minuakaan kovasti mukaan houkutella! Paikkana toimi katerman voimalaitoksen alapuolinen joki osuus joka pysyy talvellakin auki viikko juoksutuksensa ansiosta hyvin varsinkin silloin kun on pitempi aikainen juoksutus sessio.


Reissuhan lähti hieman tappisesti liikkeelle. Voimalahan oli kiinni viikonloppuisin eikä juoksutusta ollutkaan pariin päivään joten virta puuttui se olisi pitänyt joki osuuden sulana. Nyt koko alue jää riitteessä jossa oli erittäin vaikea harjoittaa vetouistelua muuten kuin kahdella takilalla ja nekin moottorikaivon takana suojassa. Aina kun käytiin kääntymässä alavirrassa 300 metrin päässä niin entiset jäljet jäätyi takaisin jää riitteeseen kuten alla olevassa kuvassa näkyy.


Kalan tulo se vasta olikin vaikeaa. Uistelua pyöreästi neljä tuntia ja tulokseksi aika epävarma tärppi siis munat pannuun ensimmäisellä rykäsyllä. Ei lupaile hyvää ensikesää ajatellen...

Hauskaa kuitenkin oli siitä kiitokset Kuhmon kaimalle emäntineen ja mukana myös olleelle Korhosen Tatulle.Tällä korkeudella ei varmasti monikaan ole "uistellut" tammikuussa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti