lauantai 15. marraskuuta 2008

Kausi pulkassa...

Haikea mieli päällimmäisenä mielessä kun tätä kirjoitan... 


Viimeinen reissu tuli tehtyä tosiaan 15.11.2008 lauantaina Kiantajärvelle.
Ilma oli aamusta pilvinen ja hieman sateinen kuten tänä kesänä on ollut
tyypillistä. Uistimia laskiessa veteen jo ensimmäinen hauki iski ja heti perään toinen, kolmas ja pian vajaa kutosen haukikin kävi veneessä. 


Elämä hymyili puolille päivin kunnes taivaalta laskeutui harvinaisen sankka
sumu. Äkkiä näkyvyys putosi 50-100 metrin tasoon ja samalla loppui kalan tulokin. Alkoi auttamatta tunnustamaan "Grande" finaalilta, kun sunnuntaiksikin lupaili pakkasta ja tuulta. Loppu päivän seikkailin karttaplotterin (gps) kanssa "uusia" kalapaikkoja kun näkyvyyttä ei tosiaan ollut nimeksikään uisteluun. Hauskaa oli vaikka yksin uistelinkin!

Reissu oli muuten samalla kauden 100 kerta. Ihan senkin takia "piti" käydä uistelemassa ettei tarvitse selitellä miksi 99kertaa eikä sata?
Kuhmon kollega jo viisastelikin että käy vielä kerran niin voit sanoa että toista sataa kertaa kävin... HI!
Onneksi tuosta hommasta tykkää niin paljon ettei tarvitse puristella väkisin.

Valotetaan nyt hieman käynti historiaa kautta aikain. Vuosilta 1990-1993 ei löydy sata varmaa tilastoa. Pieni kun olin...

1990    n.10 käyntiä
1991    n.10 Käyntiä
1992    n.30 käyntiä
1993    n.45 käyntiä
1994    60 käyntiä
1995    64 käyntiä
1996    87 käyntiä
1997    88 käyntiä
1998    77 käyntiä
1999    97 käyntiä
2000    97 käyntiä
2001    108 käyntiä
2002    112 käyntiä
2003    118 käyntiä
2004    125 käyntiä
2005    120 käyntiä
2006    107 käyntiä
2007    109 käyntiä
2008    100 käyntiä
2009    And the beat goes on...


Piilevä hulluus? Ei vaan rakas harrastus! Huvittaa jopa itsekkin lukea minne se kesä häviää. Nuorena sitä mentiin vielä yöksi koskelle joten vanhuus se on tullut kun sitä ei jaksa enää tehdä…

tiistai 14. lokakuuta 2008

Huhun leikkaus...

Näin se aika rientää siviili uistelussa. Viimeisimmästä jutusta aikaa viisi viikkoa. Eipä kyllä Honda cupinkaan sivuilla oo hirveitä tapahtunut...HI!

Sinttivintturit on ollut koko syksyn hieman kiireisiä. Jykke-pappa vetää vaapunteko kursseja kahdessa paikassa iltaisin. Silvanin kiireet kestää seuraavat pari kymmentä vuotta...;)
Kippari raapii viimeisiä hiuksiaan päästä miettien mikä mättää kymppi hauen
metästyksessä. Apuna on Excel taulukot ja pelit että vehkeet mutta ei vaan keppi taivu tarpeeksi raskaasti...


Kylillä kuuluu liikkuva huhu. Puhuvat jo poikien kyllästyneen kun ei näy. Kalassa käydään edelleenkin niin kuin ennen vanhaan mutta Sotkamon vedet on vaan vaihtunut "ulkomaille" eli Kuhmon puolelle. Kuhmossa on kuljettu niin ahkeraan että Paikallinen kylä yhdistys aikoi lahjottaa meille tontin ettei tarvitse tuota väliä ravata edes takaisin. Mökkikin osataan kuulemma itse hirrestä tehdä tontille HI!

Miksikö Kuhmoon? Aikoinaan Kuhmon kaima (kalastustarvike myyjä) kertoi järviensä karkeistaan hauista niin että ei tarvitse pikku kalojen kanssa tapella. Silloin hieman epäilytti mutta nyt täytyy jo allekirjoittaa juttu todeksi. Iso kiitos kaimalle jotta sai tästä hommasta vieläkin kalliimman...;) 


Vertailun vuoksi Sotkamosta saa yhtä monta kolmosen haukea kuin Kuhmosta vitosta...

sunnuntai 31. elokuuta 2008

HONDA CUP 2008 Kajaani, Oulujärven koutaniemi

Wikipedialta löytyi aika hyvä kuvaus kisa-alueesta... 

 "Ärjänselkä on Suomen suurimpia sisävesiselkiä: vastaranta saattaa kadota veneilijältä näkymättömiin ja tuulen noustessa aallokko käy merelliseksi."

Mikä pahinta järven koossa on uistelijalle, kun karttaa kotona katselee sillä silmällä että tuossa tai tuolla alueella voisi olla kalaa mitä kannattaa käydä kopasee. Kaikki tuntuu selvältä niin kauan kuin oletetulle paikalle saavutaan... 

Mitta suhteet on vaan niin älyttömät "sisävesien koluajille" pelipaikka on helposti vähintään pienehkön järven kokoinen esim. Iso Sapsojärvi Sotkamosta yritä siitä sitten treenipäivän aikana etsiä kalat kun seuraava testipaikka 20 kilometrin siirtymän päässä hieman pienempi alue tyyliin pikku Sapsojärvi. Ei PRKL.

Kaikesta järven suuruudesta huolimatta kauden viimeinen rutistus alkoi Sinttivinttureiden osalta 28.8. torstaina treenikeikalla Ärjän selälle. Silvanin Markon kanssa lähdettiin Sotkamosta kello seitsemän körryyttelemään kohti Koutaniemen satamaa. Ajatuksena oli kopasta kelien salliessa kolme paikkaa pikaisesti mutta tarkasti päivän aikaan. 


Eka paikka jossain selällä...;) Antoi heti kalaa vehkeitä laskiessa mutta liian verkkaiseen tahtiin. Nostettiin kytkintä seuraavaan paikkaan jonnekkin tuulisen niemen nokkaan...;) Vehkeet pyyntiin ja heti lähti viisi. Merkki plotteriin ja matka jatkui. Koko ajan roikkui haukia vavoissa mutta harmiksi nippa nappa mittahaukea jos sitäkään. Siirtymä paikka kolmospaikkaan jota povattiin ennakkoon parhaaksi paikaksi. Viime vuonna käytiin Nikulan ja Jykke-papan kanssa kyseisellä paikalla syyshaukea pyytämässä ja silloin käytettiin rypistämättä 100 kiloa haukea kyydissä. Nyt sama paikka antoi haukea vähintään vastaavanlaisesti ja mikä ilahduttavinta niin koko oli karkeampaa kuin viimeksi. Suurin hauki painoi hieman vajaat seitsemän kiloa. Treeni tulosta saatiin kasaan 70 kiloa hipoen pelipaikkoja. Tulos lupaili kisaan hyvää onnistumista.

Odottavan aika on muuten pitkä... Silvanin keittiön mestaroinnista ei kuulemma meinannut tulla mitään saati Jykke-papan talosuunnittelustakaan. Itsellä oli onneksi "kesälomalla" niin kiire uistelu safareilla ettei kerinnyt liikoja miettimään. 


Hyvät palkinnot ja 1,5 kertaiset pisteet eivät riittänyt vetämään porukkaa toivotun lailla paikalle. Itse arvelin että 25 venekuntaa nähdään startissa. Cupin kannalta toivottiin varmasti paikalle normaalit 30-40 venekuntaa. Liekkö kova tuuli suurin syy osanottajien määrään. Paikalle raahautui 24 venekuntaa ottamaan mittaa Ärjän selän reilun metrin aalloista. Tunnelma oli satamassa poikkeuksellisesti jännittynyt. Johtuiko tämäkin nyt kelistä vai oliko kaikilla kovat piipussa kauden viimeisessä kisassa? Ainakin meillä oli vaan yksi tavoite voittaa kisa ja samalla koko cuppi. Sama tavoite oli varmasti Heleniuksen ja Hyvösen venekunnallakin.

Tiukka vääntö alkoi meidän osalta kello 10.38 kun siirtymän mahtavan Ärjän yli saatiin tehtyä. Kolmas viehe vedessä ja kala kyydissä siinä päivän tahti...
Viereen saapui pikku hiljaa Hyvösen venekunta lappamaan haukea myös kyytiin. Jatkuva soittelu kertoi olevan molemmilla tasaista vääntöä.

 Meidän harmiksi kisan voitto taisi kaatua yhteen synkkään hetkeen... 

Kaksi "junaa" karkuutettiin perä kanaa ja vielä samassa rytäkässä 1,5 kilon hauki käsistä takaisin ahdin valtakuntaan. Meni varmasti puoli tuntia kun kasattiin itseämme iskuun taas. Nämä karanneet "junat" olivat kunnon haukia mitkä teki mitä halusivat. Vertailuin vuoksi meidän suurin hauki vajaa seiska hauki tuli lähes sukkana kyytiin... Eikä tässä vielä kaikki loppuajalla yksi kala löi vielä siimatkin poikki!!! 

Kalamiehethän selittää aina niin kuin minäkin. Totta puhuakseni jokainen kala mikä tulee veneeseen on saatu kala ja samalla kiitos 100%:sti onnistuneesta suorituksesta. Sinänsä ironista Sepän venekunta jolta oli karannut vain kaksi kalaa päivän aikana meillä varmasti +20 kalaa. Poijilla kuulosti olevan hurja tekniikka jota pitää ehkä kokeilla.

Kisa-aika meillä ja Hyvösen venekunnalla jäi kuuden tunnin mittaiseksi. Ärjän pitkä ylitys isoineen aaltoineen vie aikaa ja paljon. Paluu matkalle piti varata aikaa vielä enemmän kivan lisäpainon syystä.
 

Puntari jonossa nähtiin suuria hauki säkkejä eikä todellakaan yhtään taimenta. Kisa oli vähän suunniteltu taimen kisaksi mutta miten mahtaa olla Ärjän taimenkanta tuollaisessa hauki paratiisissa? Prosenttuaallisesti ajateltuna kisan kärki oli aika tiukka meidän osalta. Voittajat siis Hyvösen venekunta Paavolan Tatun kalustolla kepitti 8 kiloa yli maagisen sadan meidän vierestä. Kakkoseksi me 91 kilon tuloksella ja kolmantena Tolarock poppoo 87 kiloa. Neljäntenä Sepän porukka hieman vajaalla 82 kilon kassilla.

Mikä parasta niin meitä koko kesän piinanneet Heleniuksen perhe jäi kuudenneksi 62 kilon haukisäkillä. Kaiken tämän onnistumisen lisäksi suurimman kalan viisi extra pistettä meni Sepän venekunnalle 7,34 kilon hauelle. Meidän kannalta poikien kala ratkaisi cupin meidän hyväksi. Hyvösen ja Paavolan hirmusäkki sisälsi myös melkein kisan suurimman kalan. Poikien kuha painoi 2,78kg eli kertoimineen 6,95 kiloa. Meidän onneksi ja heidän harmiksi viisi pojoa matkasi Sepälle jo toistamiseen.

Summa summarum Sinttivintturit on nykyään tripla vahinko mestarit HI!
Kakkoseksi kiilasi Sotkamon Hyvönen & Paavola ja kolmanneksi Heleniuksen perhe joita voisi melkein kutsua myös kohta Sotkamolaiseksi kun puolet Heleniuksista asuu jo täällä...


Erityiskiitokset omalle miehistölle: Jyri Immonen ja Marko Silvan hoitivat
hommansa kotiin joka hetki täysillä ja JOS jokin meni meillä pieleen niin joku meistä kolmesta paikkasi, siinä meidän vahvuus.

Kisa kun kisa tiimi toimii KIITOS pojat ootte Aitoja ja oikeita Sinttivinttureita...HI!

Sijoitus 2. Tulos 91460gr. Voittotulos: 108650gr. Tulokset

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Nuorten kalatapahtuma Salmelan koulun ranta

Keskiviikko päiväksi oli Salmelan ala-asteen oppilaille tehty kalastus aiheinen teemapäivä Kainuun vapaa-ajan kalastajien toimesta. Rasteja oli monenlaisia pitkin pihaa mm. Kilpaongintaa, rantaongintaa niin teoriassa kuin käytännössä lisäksi löytyi muita kalastus aiheisia rasteja.


Sinttivintturit osallistui talkoo hengessä teema päivään. Kahden veneen voimin rantauduttiin Salmelan koulun rantaan jossa meidän teemana vetouistelu. Paikalla esiteltiin kalustoa ja kerrottiin vetouistelusta ja veneillyn turvallisuutta unohtamatta.

Itse pidin opetusta isomman hauen pyynnistä esittelemällä ja kertomalla suurhauki uistimia ym. Silvanin Marko puolestaan varustautui veneen kera miten kuhaa pyydetään.


Oppilaita oli paljon ja vetouistelu teema taisi olla kirkkaasti päivän sana johtuen ehkä meidän ässä hihassa taktiikan onnistumisella. Aamulla tullessa Silvanin kanssa uisteltiin kalaakin jotta saataisiin oikeita kaloja näyttää mitä varten uistelua harrastetaan. Siitähän se päivän kovin juttu tulikin kun sumpusta näytti ihka aitoja ja eläviä kuhia oppilaille ja taisipa jotkin opettajatkin innostua kaloista.

Paikalla vieraili oppilaiden ja opettajien lisäksi myös reportteri joka myös ihaili kameransa kanssa kuhia ja "näytöstä" Sinttivinttureiden tyyliin.

Päivä sujui todella hyvin ja nopeasti. Ohjelma alkoi klo.9.00 ja loppui yhden jälkeen. Ei edes sämpylää keritty syödä kun oppilaita lappasi rastillemme tiukkoineen kysymyksineen. Päivän paras kysymys oli ehkä Silvanille...

Tuolla oranssilla samilla oli metvursti sämpylä mitäs sulla on???

Lapset on lapsia...:)

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Kalevalan taimenen haukikisa Lentua

Ensimmäinen revanssi kisa viime vuoden menestyksestä. Lentuan kisa on edelleen suosikkini johtuen jo monesti kehumastani maisemistaan ja karkeista kaloista. Voiko hauen uistelija enää muuta vaatia häh?

 
Kesäisen Honda cupin Lentuan osakilpailun jälkeen ei kyseisellä järvellä ole tullut käytyä kuin päivää ennen kisaa. Treenit alkoi hieman heikosti... Melkeinpä heti aamu seitsemän jälkeen ensimmäinen kala oli iso ja katkoi siimat "äkkinäiseltä". Hetken päästä toinen tärppi maapalloon tällä kertaa. Hiljaa mietiskelin että Ahti antaa ja Ahti ottaa. Tänään taitaa olla toisin päin???
Nooh pikku hiljaa rupesi haukikin löytämään veneeseen asti kunnes kaima
(Kuhmolainen kalastus väline myyjä) Soitteli että kisa alue on laajentunut
kahdella paikalla. Haukipitoinen Kiviperä ja kuhainen Ohtolansalmi lisätty alueeseen.

Sotkamolainen kollega Paavolan Tatu Busterillaan oli Lehtosen nurkilla joten oli luonnollista meille että mie kun olin tulisalmessa siis kiviperän vieressä käyn kopasee sen ja Tatu vieressä olevan "kuhapaikan". Kiviperä antoi aluksi tosi pieniä haukia eikä Ohtolansalmikaan Tatua vakuuttanut. Puhelipalaverin jälkeen Tatu lähti paikastaan pois ja mien jäin kiviperään "ajamaan vehkeitä sisään" Paikan meininki rupesi selviämään vasta parin tunnit uistelun jälkeen... 


Seiska plussa ja siihen vielä vitosen hauki, kakkosia joitain kolmosia päälle vielä niin alkoi tunnustamaan että munasin...Miksikö?
No olisi pitänyt heti lähteä pois säästäen huomiseen kisaan paikka. Iltapäivällä kun tulin lahdesta pois niin kävin kopasee tutumpia paikkoja että
onkos sielläkin kaloja? Kyllähän niitä sieltäkin tuli mutta harmiksi huomattavasti hiljaisempaan tahtiin. Summa summarum treenipäivän saldoksi kertyi kisatulosta 84:n kilon edestä ja siinä kappaleita 44 eli keskipaino jäi karvan alle kahden kilon joka kieli kohtalaisen hyvästä syönnistä. Edessä oli enää pitkä yö...

Harvoin meikäläinen jännittää kisoja mutta nyt jännitti. Suurin syy oli että ei tiennyt minne mennä kun tiedossa oli monta paikkaa mutta kiviperän hauki saaliit yllätti niin paljon että pani miettimään uskoltaisiko mennä kisassa uudestaan samaan paikkaan missä edellisenä päivänä kepitin aika paljon haukea? 


Aamu tuli ja Jykke-pappa tapansa mukaan "hieman" myöhässä mutta paikalle ehdittiin sopivasti kuitenkin. Satamassa oikeastaan päätin lopullisesti että kiviperään mennään ainakin kopasemaan ja tarvittaessa liussa pois sieltä "kakkospaikoille" hetimiten ennen kuin Paavola ja kumppanit tyhjentää tutut paikat. Kisa alkoi rajusti. Ekana oltiin lahdessa ja ennen kuin toinen vene tuli niin meillä oli jo kymmenen kiloa kalaa kyydissä. Sitten hieman piinaa toiselta veneeltä jolla haavi kävi koko ajan karkeista hauista ja meillä nimen veroisen pientä... Mitä helvettiä nyt tehdään?
Sitten rysähti seitsemän kalaa kerralla kiinni joista saatiin kuusi pakkiin asti. 

 Loppu onkin legendaa...HI!

Sijoitus 1. Tulos 65350gr. tulokset 

Lehtijuttu paikallisessa lehdessä...

sunnuntai 17. elokuuta 2008

16-17.8.2008 SM-Vetouistelu Inarijärvi

Lappalaisten kaskua "poron kusema" lainatakseni. Kahden Tervon kuseman päässä oli poikain kisat...;) 


Reissu oli pitkä joten juttukin pitempänä versiona luettavana tästä linkistä.

Sijoitus 8. Tulos 2876gr. Voittotulos: 13748gr. Tulokset

torstai 7. elokuuta 2008

AvoinKainuun Piirimestaruus & Sotkamon pitäjänmestaruus Sotkamo, Nuasjärvi

Kauden viimeinen kisa on nyt kisattu. Enää ei tarvii miettiä kisajuttuja uistellessa. Ihana vapaus mitä on jo hieman kaivannutkin. Ei kisoissakaan vikaa ole, kun vaan pärjää, mutta se työ mitä sen eteen tekee vie ajoittain maun rakkaasta harrastuksesta. Tänä vuonna on onnikin ollut hyvin myönteinen meidän tiimille, kun vielä viimeisessä koitoksessa pokattiin Sotkamon pitäjän mestaruus ja samalla Kainuun piirimestaruus HI! 


Kuin tähän päästiin...
Nuasjärvi on ollut itsellä tämän kesän hieman boikotissa. Pari ison kalan karkuutus reissua ym. kalusto tappiota en yleensä niele kovin pitkään vaan nostan "kytkintä" muille maille. Tähän PM-kisaan tuli oikeastaan kolme treenireissua. Ensimmäisellä reissulla viikkoa ennen perusvedolla oletetut pelipaikat läpi. Pari päivää ennen kisaa perjantaina yksinään surffailin kyytiin hauet 6,84kg ja 6,00kg sekä läjän hieman pienempiä mutta reilusti mitallisia kaloja. Kaikki näytti niin hyvältä että viime vuoden voitto tulos 65 kiloa voisi mennä kisassa rikki. 


Puuttuiko luontoäiti kuvioihin? Väitäisimpä näin! Lauantaiksi tuuli kääntyi reilut 90 astetta joka hävitti kalat niin itseltä kuin muiltakin. Päivän saldoksi jäi päällimmäiseksi mieleen karut kalusto tappiot ja samalla mietin kisan tuloksen putoavan alle 45 kilon tasoon... 


Kisa aamu valkeni viileänä ja sumuisena. Kisapaikalle ajaessa valkattiin värejä ja mietittiin taktiikkaa mahdollisen sumun varalle. Hetki ennen starttia satamassa sumu katosi ja paljasti peili tyynen järven selän. Jotta peli ei menisi liian helpoksi niin aurinkokin paistoi niin kuin ennen vanhaan ja samalla satamassa viljeltiin kainuulaista huumoria porukan kesken.

Startissa lähdettiin piikkipaikalta täysillä kohti Lehtosaarta ideana hölmöt hauet kyytiin ja siitä seuraavaan paikkaan ja seuraavaan...
Paikalla oltiin hieman yllätäin yksin, vaikka kaikki näkyi treenatessa käyvän pelipaikalla kopasemassa kaloja. Treeneissä sain paikalta pelkästään hyvän
kokoista haukea, mutta nyt paikalla söi myös kuha perskeles vieköön. Ensimmäiset 1,5 tuntia ja säkki olikin 15-20 kiloa painava. Sitten hiljeni...

Reilun parin tunnin väännön ja ihmettelyn jälkeen naurettiin jo että hävitään kuin "akat" koko homma kun ei edes alamittaa tule kunnolla. Meidän isku lausehan on pientä ja paljon. Vehkeitä vaihdeltiin koko helevetin ajan eikä siltikään lähtenyt. Vika oli varmasti paikassa? Vaihdettiin paikkaa tutuille sensseille ja sitten keppi taipui. Haukea ja kolmen mittaista kuhaa solkenaan. (lakimittaa, ravintolamittaa ja kisamittaa).

Viimeiset 1,5 tuntia ja saldoksi 15-20 kiloa lisää kalaa pukille. Eikä tässä vielä kaikki... Hätäisiäkö kun ollaan niin lähdettiin liian aikaisin pois kohti satamaan, siispä tehtiin lopussa vielä yksi peliliike Arvin kulmassa (kisakeskuksen kuppeessa). Pistettiin vehkeet vielä vartiksi pyyntiin muiden hätäisten ajaessa satamaan vierestä. Kyllä siinä porukka silmät pyöreänä katselivat kun vielä haavia heilautettiin 1,5 kilon hauen kunniaksi loppusuoralla...HI!

Puntari jonossa huomasi kyllä heti miten surkeaa on ollut kalantulo tänään.
Sittempä rupesi oikeastaan hävettämään kun meidän voitto tulos melkein puolet kovempi kuin kakkosella saati kolmosella. Suurinkin kala meni "oman tiimin miehille" eli Kainuun kalamatkan poijat pokkasi hulppealla ponttooniveneellä karvan vajaan kasin todella vaikeana päivänä! Hatun noston paikka poijat...


PS. Joku oli epäillyt että meillä oli edellisenkin päivän kaloja sumpussa.
Ei muuten ollut. Silvan ja Jykke-pappa kisaili vaan keskenään paremmuuttaan...;)

Sijoitus 1. Tulos 39540gr.  Tulokset