sunnuntai 17. kesäkuuta 2007

Kainuun vetouistelu Honda cup Kuhmo Lentua

Kolmas osakilpailu käytiin uudella järvellä nimeltään Lentua. Järvi missä kuhmolainen kaima tuumasi ettei alamittaisten kanssa tarvii pelehtiä kun kala on karkeaa. Hieman kyllä epäilytti reilut lupaukset ollaanhan sitä sentään sinttivinttureita mutta tottahan se kaima puhui. Asia saatiin todeta heti lauantaina päivää ennen kisaa kun treenaamassa oltiin kuten monet muutkin. Ensimmäistä kertaa kalassa koko järvellä ja heti kisatulosta 72-75 kiloa.


Tässäpä se sitten ehkä olikin heikompi kisatulos. Kisassa oltiin samoilla paikoilla uudestaan. Taidettiin treenata treeneissä legendaarisesti paikka pilalle? Onneksi Lentuassa tuntuu olevan kalaa paljon ja todella karkeaa.


Kisasaldoksi saatiin 33 haukea sekä 8 ahventa mutta keskipaino putosi reilut puoli kiloa per kala treenin saldosta. Silloin saatiin 31 haukea ja 6 ahventa ja kisapainoa 17 kiloa enemmän. Itse asiassa kisatulos yllätti meidät positiivisesti kun luultiin että kalaa on sumpussa jotain 45 kiloa. Jälkikäteen jäi harmittamaan monta karkuutusta yksikin niistä olisi riittänyt nostamaan meidät kolmen joukkoon mutta mutta karkuutukset kuuluu pelin henkeen ja niitä on turha spekuloida kun niitä sattuu aivan varmasti jokaiselle venekunnalle enemmän ja vähemmän.


Voittotuloksesta ei jäänyt epäselvää (79520gr) eroa kakkoseen 16 kiloa ja senkin tuloksessa melkein 10 kilon kerroin lisä. Kaimalla oli kuha 3,8kg (kerroin 2,5). Meillä meni kisapäivä oikeastaan kuunnellessa teräsbetonin taivas lyö tulta tunnaria kun miesporukka Kempeleestä soitteli koko päivän saatuja kaloja. Viimeinen nitkahdus meille tuli soittoon

”moro karkasi just vitonen mutta saatiin kuitenkin kolme nelosta…” 

Ei kait siinä, pojilla oli homma hanskassa Lehtosaaren kuppeessa. Hallussa se oli jonkin aikaa saalistajankin porukalla Taipaleenlahden suulla. Huhun mukaan saivat heti alussa 50kg kisakalaa sitten loppupäivä vetouistelua. HI! Pistäkää kanssakilpailijat paikka merkille voi olla hyvä ässä ensivuonna.

Sijoitus 5. Tulos 58440gr. Voittotulos: 79520gr.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti