sunnuntai 31. heinäkuuta 2005

Kainuun KMP- cupin IV osakilpailu

XXX-Fishingclub Paltamo järjesti KMP- cupin neljännen osakilpailun Oulujärven Paltaselällä ja Mieslahdessa. Kilpailu alkoi klo.16:00 ja päättyi klo. 24:00. ”Kuhakunkku” kilpailuun osallistui 48 venekuntaa. Kilpailun säännöt poikkesivat KMP- cupin säännöistä siten, että saatujen kuhien painot kerrottiin sadalla.


Muutaman harjoituskerran perusteella Sinttivintturit aloitti kisan Paltaselän puolella Lautamatalassa. Sää oli vaihdellut edellisinä päivinä voimakkaasti ollen välillä kesäisen kaunis ja lähes tyyni, kun taas seuraavana päivänä saattoi olla myrskyistä ja koleaa. Kisapäivänä tuuli puhalsi jälleen voimakkaasti pitkin Paltaselkää heiketen kuitenkin illaksi. Uistelimme aluksi matalan päällä noin 3-4 metrin vesillä, josta saimme saaliiksi ainoastaan alamittaisia kaloja. Siirryimme vähitellen Lautamatalan länsi reunalle 6-8 metrin syvyisille vesille ja kalojen koko alkoi kasvaa. Illan tunteina siirryimme hiljalleen kohti Paltamon edustaa. Kalantulo heikkeni iltaa kohti ja loppui ennen puoltayötä kokonaan. Oli virhe siirtyä pois Lautamatalasta, josta saimme kuitenkin pari noin kilon painoista kuhaa ja muutamia ”mitallisia” haukia

Kilpailun voiton vei Leo Jussilan venekunta 865250 pisteellä. Pentti Reijosen venekunta sijoittui 650420 pistellä toiseksi. Jouni Lukkari sijoittui kolmanneksi 627450 pisteellä. Voittoisat kuhasaaliit pyydettiin kaikki Mieslahden puolelta. Sinttivintturit sijoittuivat 202210 pisteen saaliillaan kahdeksanneksitoista. Onneksi huono sijoituksemme kilpailussa ei vaikuttanut juurikaan KMP- cupin tilanteeseen. Piste-erot kärjessä vain kaventuivat, mutta kärkipaikka säilyi.

Tulokset kilpailusta löydät tapahtumia sivulta KMP- cupin kisakalenterista .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti