sunnuntai 3. heinäkuuta 2005

Pohjola- cupin IV osakilpailu

1.7.2005 perjantai treenit:

Sinttivintturit matkasi Suomussalmelle tutustumaan Kiantajärveen. Olimme perillä Kiannanniemen kalasatamassa aamulla yhdeksän tietämissä. Treenipäivän sää oli aamusta puolipilvinen, kolea ja tuulinen, joka lämpeni mukavasti iltapäivän tunteina. Koska meillä ei ole kokemusta taimenen uistelusta, päätimme keskittyä hauen ja kuhan uisteluun 4-6 metrin vedestä. Kavereilta saatujen vihjeiden perusteella ajoimme suoraa päätä järven keskivaiheille Horsmaselälle. Laskimme vieheet vetoon Salonsaaren kupeessa suuntana Viitasalmen suu. Aluksi hauki iski uistimiin lupaavasti, joista pari oli kriteerit täyttäviä "luiskaohtia". Ohitimme Viitasalmen edustan ja Rönnynniemen ilman mainittavan arvoisia merkkejä kaloista. Kuulopuheiden mukaan nämä paikat ovat olleet hyviä kalapaikkoja kisaa ajatellen edellisinä vuosina. Käännyimme kohti  Myllylahtea. Sieltä löytyi muutama pieni hauki ja ahven. Puolenpäivän tietämillä kokosimme vehkeet ja siirryimme Selkäsaarten liepeille. Heti aloituksessa uistimeen iski parikiloinen hauki, mutta muuten kalan syönti oli verkkaista. Suuntasimme veneen Selkäsaarilta Mustansalmea kohti. Ohitimme Kylänsaaren ja Mustansalmen ilman mainittavia tapahtumia ja saavuimme Juttaselälle. Selän itärannalta saimme muutaman hyvän kokoisen hauen, joista suurin painoi reilut 3 kiloa. Paikka vaikutti hyvältä seuraavan päivän kisaa ajatellen. Loppupäivän uistelut Saariperässä ei antanut mittakalaa vain muutamia ahvenia. Kun kippari oli nauttimassa iltapäiväviiden aikoihin "kolmivuorotyöläiselle" niin tuiki tärkeitä päiväunia, päätti miehistä lopettaa tyhjän pyytämisen ja panna pillit pussin. Siinä työn tuoksinassa kipparikin alkoi availla silmiään ja pian kurvasimme Neulasalmen kautta takaisin Kiannanniemeen venettä nostamaan. Kilpailupäivän vastaisen yön Sinttivintturit viettivät mökillä Ala-Vuokissa.

2.7.2005 lauantai. kisapäivä.


Lähdimme mökiltä kohti Kiannanniemen kisakeskusta 07:00. Edellisen päivän iltana oli kisakeskukseen saapunut ja leiriytynyt noin pari kymmentä venekuntaa. Huhupuheiden mukaan illan tunteina treenanneet olivat saaneet saaliiksi jopa useita taimenia. Kisaan lähdettiin 49:n venekunnan voimin klo 9:30 ja uistimet sai laskea veteen klo 10:00. Aloitimme kisan Juttaselän itärannalta, jonka totesimme edellisen päivän treeneissä jonkinlaiseksi kalapaikaksi. Päivästä vaikutti tulevan kaunis. Aurinko paistoi aluksi lähes pilvettömältä taivaalta ja tuulikin vaikutti heikkenevän hiljalleen. Se ei tiedä normaalisti hyvää meidän porukalle. Kisassa sai käyttää kymmentä vapaa kerrallaan, jotka oli pian laskettu pyytämään kisakaloja. Aloitus ei mennyt hyvin, sillä kaksi ensimmäistä haukea karkasi. Ne olisivat painaneet yhteensä noin kolme kiloa. Kiannan kilpailut
tunnetaan edellisiltä vuosilta vähäkalaisina kilpailuina, joten ne kaksi karannutta kalaa olisi tarvittu kipeästi kalapakin pohjaa peittämään. Aamupäivä koluttiin noin 4 metrin syvyisiä vesiä, josta "mittakalaa" tuli heikosti. Kello 13:00 aikoihin päätimme kokeilla levittäjävapoja "rantapöpelikössä". Kokeilu ei tuottanut parempaa tulosta ja pian palasimme takaisin syvemmille vesille. Viimeiset 3-4 tuntia uistelimme 5 metriä ja sitä syvemmillä vesillä, josta saimme muutamia kaloja.

Punnitukseen veimme 10,37 kg kalaa, joista ahvenia oli 750g. Kerroinkaloja emme saaneet yhtään. Kalat
punnittiin suolistetuina. Sijoituksemme  kisassa oli kahdeksastoista. Meille Kiantajärven keltanokille se oli
"perus rykäisy".

Kisapäivän tulokset löydät tapahtumia sivulta Pohjola- Cupin kisakalenterista .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti