sunnuntai 24. elokuuta 2008

Kalevalan taimenen haukikisa Lentua

Ensimmäinen revanssi kisa viime vuoden menestyksestä. Lentuan kisa on edelleen suosikkini johtuen jo monesti kehumastani maisemistaan ja karkeista kaloista. Voiko hauen uistelija enää muuta vaatia häh?

 
Kesäisen Honda cupin Lentuan osakilpailun jälkeen ei kyseisellä järvellä ole tullut käytyä kuin päivää ennen kisaa. Treenit alkoi hieman heikosti... Melkeinpä heti aamu seitsemän jälkeen ensimmäinen kala oli iso ja katkoi siimat "äkkinäiseltä". Hetken päästä toinen tärppi maapalloon tällä kertaa. Hiljaa mietiskelin että Ahti antaa ja Ahti ottaa. Tänään taitaa olla toisin päin???
Nooh pikku hiljaa rupesi haukikin löytämään veneeseen asti kunnes kaima
(Kuhmolainen kalastus väline myyjä) Soitteli että kisa alue on laajentunut
kahdella paikalla. Haukipitoinen Kiviperä ja kuhainen Ohtolansalmi lisätty alueeseen.

Sotkamolainen kollega Paavolan Tatu Busterillaan oli Lehtosen nurkilla joten oli luonnollista meille että mie kun olin tulisalmessa siis kiviperän vieressä käyn kopasee sen ja Tatu vieressä olevan "kuhapaikan". Kiviperä antoi aluksi tosi pieniä haukia eikä Ohtolansalmikaan Tatua vakuuttanut. Puhelipalaverin jälkeen Tatu lähti paikastaan pois ja mien jäin kiviperään "ajamaan vehkeitä sisään" Paikan meininki rupesi selviämään vasta parin tunnit uistelun jälkeen... 


Seiska plussa ja siihen vielä vitosen hauki, kakkosia joitain kolmosia päälle vielä niin alkoi tunnustamaan että munasin...Miksikö?
No olisi pitänyt heti lähteä pois säästäen huomiseen kisaan paikka. Iltapäivällä kun tulin lahdesta pois niin kävin kopasee tutumpia paikkoja että
onkos sielläkin kaloja? Kyllähän niitä sieltäkin tuli mutta harmiksi huomattavasti hiljaisempaan tahtiin. Summa summarum treenipäivän saldoksi kertyi kisatulosta 84:n kilon edestä ja siinä kappaleita 44 eli keskipaino jäi karvan alle kahden kilon joka kieli kohtalaisen hyvästä syönnistä. Edessä oli enää pitkä yö...

Harvoin meikäläinen jännittää kisoja mutta nyt jännitti. Suurin syy oli että ei tiennyt minne mennä kun tiedossa oli monta paikkaa mutta kiviperän hauki saaliit yllätti niin paljon että pani miettimään uskoltaisiko mennä kisassa uudestaan samaan paikkaan missä edellisenä päivänä kepitin aika paljon haukea? 


Aamu tuli ja Jykke-pappa tapansa mukaan "hieman" myöhässä mutta paikalle ehdittiin sopivasti kuitenkin. Satamassa oikeastaan päätin lopullisesti että kiviperään mennään ainakin kopasemaan ja tarvittaessa liussa pois sieltä "kakkospaikoille" hetimiten ennen kuin Paavola ja kumppanit tyhjentää tutut paikat. Kisa alkoi rajusti. Ekana oltiin lahdessa ja ennen kuin toinen vene tuli niin meillä oli jo kymmenen kiloa kalaa kyydissä. Sitten hieman piinaa toiselta veneeltä jolla haavi kävi koko ajan karkeista hauista ja meillä nimen veroisen pientä... Mitä helvettiä nyt tehdään?
Sitten rysähti seitsemän kalaa kerralla kiinni joista saatiin kuusi pakkiin asti. 

 Loppu onkin legendaa...HI!

Sijoitus 1. Tulos 65350gr. tulokset 

Lehtijuttu paikallisessa lehdessä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti